Etusivu / Meistä / Työpaikat

Työpaikat – Meille tiimipelaaminen on kaikki kaikessa

Piippo kasvaa ja kansainvälistyy entisestään.

Tarvitsemme joukkoomme agripuolen osaajia ja tulevaisuuden tekijöitä. Tuotantolaitoksemme sijaitsee Outokummussa, mutta rekrytoimme osaajia ympäri Suomea ja maailmaa.

Tuotannon ja valmistuksen puolella koulutamme omat ammattilaisemme ja teemme tiivistä yhteistyötä paikallisten oppilaitosten kanssa. Kansainvälisten markkinoiden tehtävissä korostuvat taas toimintaympäristön ja muiden kulttuurien tuntemus.

Kaiken lähtökohtana on oikea asenne. Meillä on matala hierarkia ja suoraviivainen toimintakulttuuri, mikä tekee meistä ketteriä reagoimaan muutoksiin ja pääsemään tavoitteisiin. Emme tee tätä maanviljelijältä toiselle, vaan vastuullisena menetelmä- ja teknologiaosaajana ja kehittäjänä kaikille.

Meidät tunnetaan globaalisti edelläkävijyydestä, itsenäisyydestä ja luotettavuudesta. Etsimme kunnianhimoisia ihmisiä, jotka haluavat olla jakamassa ja jatkamassa tarinaamme – maatalous on tapahtumien polttopisteessä ja meidän on onnistuttava tehtävässämme.

Arvojamme ovat:

  • Asiakaslähtöisyys: kuuntelemme mitä asiakkaamme tulevaisuudessa haluavat ja millaisia tarpeita heillä tulee olemaan.
  • Avoimuus: kannustamme avoimeen sisäiseen kulttuuriin. Tietoa tulee jakaa, jotta toimintaa voidaan kehittää.
  • Innovatiivisuus: arvostamme innovatiivista työotetta ja kuuntelemme mielellämme uusia ideoita.
  • Tehokkuus: tavoittelemme tehokkuutta kaikissa toiminnoissamme. Tehokkuus ja kannattavuus ovat meille elinehtoja.
  • Vastuullisuus: toimimme aina lakien ja eettisten periaatteiden mukaisesti.

Kunnioitamme yksityisyyttäsi:

Tietosuojaseloste rekrytointirekisteriin (pdf)

Kiinnostuitko?

Täytä lomake ja kerro itsestäsi. Olemme pian yhteydessä!

  • Sallitut tiedostotyypit: jpg, doc, docx, pdf, ppt, pptx, Max. tiedoston koko: 32 MB.
    Liitä tähän vapaamuotoinen työhakemus ja CV. Tiedoston maksimikoko 32 MB.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.